Sotilastorvet hiljenevät

(Maaliskuu 2012)

Allekirjoittaneella on ollut aina erityisen lämmin suhde torvisoittoon.  Se on varmaan peruja lapsuudesta, jossa naapurissa kaikuivat vaarin gramofonista Sam Sihvon marssit ja läheisen työväentalon ikkunasta Fritiof Blomqvistin johtaman Ykspihlajan Työväen Soittajien sävelet.  Torvisoitto oli silloin ja on yhä meikäläisen korviin ”komiaa”!  Ei väliä sillä, minkävärisen aatteen kannattajat sitä ilmoille kajauttelevat.  Asevelvollisena reserviläisyksikköni oli Pääesikunnan Tiedotusosasto, nykyinen Viestintäosasto, jonka alaisuuteen myös sotilassoittokunnat kuuluivat ja niinpä sain seurata niiden toimintaa ja kehitystä eräänlaiselta aitiopaikalta.

Sotaväessä Kajaanissa sain omakohtaisesti kokea myös marssimusiikin elähdyttävää voimaa. Talvinen marssi Vuosangan ampumaleiriltä oli päättymässä ja pitkän letkan loppupäässä työntelin suksilla ja muilla varusteilla raskaasti lastattua pyörääni  lumista tien viertä. Edessä oli vielä pitkä nousu kohti Hoikankankaan kasarmia. Uupumus alkoi tuntua ylivoimaiselta, kun nousun yläpäästä alkoi kuulua Kajaanin sotilassoittokunnan reipas soitanta. Se kertoi sen, että matka oli päättymässä ja antoi uutta voimaa. Pää nousi pystympään ja tahti ripeytyi ja sama ilmiö näkyi koko rivistössä.

Kajaanin sotilassoittokunta lakkautetaan ensi vuoden lopussa. Rahat eivät riitä sen, eivätkä seitsemän muun sotilassoittokunnan toiminnan ylläpitämiseen. Keski-Pohjanmaalla ei omaa sotilassoittokuntaa ole ollutkaan, mutta ensi vuoden jälkeen kaikki sen ympärillä olleetkin, maakunnassa usein vierailleet soittokunnat lakkaavat. Kajaanin lisäksi poistuvat Vaasan ja Oulun sotilassoittokunnat. Lähimmäksi jää Jyväskylässä sijaitseva Ilmavoimien soittokunta. Lakkautuslistalla ovat myös Hämeenlinnan, Joensuun, Kankaanpään ja Mikkelin soittokunnat. 

Puolustusvoimien leikkaukset kohdistuvat moniin asioihin. Useille varuskuntapaikkakunnille tulossa olevat lakkauttamiset ovat  raskas isku. Säästöjen ja leikkausten seurauksena työnsä menettävien  armeijan työntekijöiden, sotilaiden ja siviilien kohtalo on kova. Silti näiden ohella haluan kantaa huolta myös sotilasmusiikin leikkauksista. Ei vain sen vuoksi, että niidenkin tuloksena on työpaikkojen menetyksiä vaan ennen kaikkea siksi, että sotilassoittokunnat ovat varsinaisen työnsä ohessa olleet nostamassa ja kantamassa alueidensa ja koko maamme musiikkikulttuuria.  Soittokunnissa on koulutettu soittajia, jotka jo aktiiviuransa ohella ovat jakaneet osaamistaan esimerkiksi musiikkiopistojen kautta. Aktiiviuransa päätettyään monet ovat toimineet yksityisissä orkestereissa ja opetustehtävissä.

Sotilassoittokunnat ovat tuoneet oman paikkakuntansa ja lähialueensa kulttuuriin melkoista rikkautta. Niiden ohjelmistot ovat varhaisista marssimusiikkirepertoaareista laajentuneet toisaalta klassisen musiikin erilaisten sovitusten esittämiseen ja toisaalta  kevyen musiikin alueelle erilaisin soveltuvin kokoonpanoin. Soittokunnat ovat esiintyneet päiväkodeissa, kouluissa, vanhainkodeissa  ja erilaisissa kuntien ja järjestöjen tilaisuuksissa.  Tämä kaikki vähenee nyt merkittävästi.

 Suomalaisella sotilassoitolla on virallisesti jo 94-vuotias historia takanaan. Vieläkin kauemmas sen juuria voidaan jäljittää; jo autonomian ajalla maassa toimi sotilassoittokuntia, jotka sitten asevelvollisen sotaväen lakkauttamisen jälkeen 1902  siirrettiin sijaintikaupunkiensa soittokunniksi . Tuolta ajalta on peräisin nykyisen pääkaupungissa toimivan Kaartin Soittokunnan alkukin, vaikka se vasta 1918 siirtyi viralliseksi sotilassoittokunnaksi. Tuorein tulokas sotilasssoittokuntien joukossa on Haminassa 1990 perustettu Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta, joka sittemmin siirtyi Lahden Sotilasmusiikkikoulun perusyksiköksi. Tämä soittokunta on herättänyt maailmallakin ihailua suomalaista soitonopetusta kohtaan – lyhyen varusmiespalvelun aikana on kulloinkin pystytty hiomaan kansainvälisen vertailun kestävä toimiva soittokunta.

Lahden Sotilasmusiikkikoulu lakkautetaan vuoden 2014 lopussa.

Kehitystä ei tässäkään asiassa voi kääntää takaisin. Säästöt ovat tosiasia ja ne toteutetaan jo päätetyillä lakkauttamisilla. Jäljelle jäävillä sotilassoittokunnilla on entistä suuremmat velvoitteet  pitkien perinteiden kantajina ja puhallinmusiikin harrastuksen ylläpitäjinä.  Samalla korostuu muiden, siviilissä toimivien puhallinmusiikkiyhtyeiden, niiden joukossa vireästi toimivan Ykspihlajan Työväen Soittajien merkitys torvisoittokuntaperinteen eteenpäin viejänä ja kehittäjänä.  Sille työlle on syytä toivottaa menestystä ja jatkuvuutta.

Risto Pohjanpalo