(Huhtikuu 2012)
Pääsiäisen jälkeisenä
tiistaina luin lehdestä, että Ykspihlajan satamassa sijaitseva Friisin
konepaja välttyy purkutuomiolta. Konepaja säilyy tuleville polville
kulttuurihistoriallisesti arvokkaana rakennuksena. Tuon rakennuksen historiaa
lähemmin tuntevana ja sen liepeillä kasvaneena täsmennän joitakin siihen
liittyviä asioita. Itse tietenkin
tervehdin kunnostuspäätöstä tyytyväisempänä kuin moni muu, olihan konepajan
perustaja isoisäni isä ja tämän nyt säilytettävän tehtaan rakentaja oma isäni.
Itse tehdasrakennushan ei edusta mitään
erityisiä arkkitehtonisia tai
rakennusteknisiä arvoja. Se on sodanjälkeinen harkkomuurattu ja rapattu, osittain
betonivalettu konepaja ja valimorakennus, joka on alkuperäisen toimintansa
jälkeen palvellut postiautovarikkona ja sekalaisessa korjaamokäytössä.
Tehdas
rakennettiin samana vuonna kun synnyin, se on siis 65-vuotias. Tällä paikalla
se on jo kolmas tehdas. Ensimmäinen paloi maan tasalle helmikuussa vuonna 1928.
Toinen, tuolloin rakennettu, paloi sitten vuonna 1947. Tuossa palossa oli
outoja piirteitä, mm. sen laaja syttyminen ja
se, ettei palokuntaa saatu nopeasti paikalle, koska puhelinyhteydet
Ykspihlajasta kaupunkiin olivat poikki. Tuhopolttoa epäiltiin, mutta toteen
sitä ei koskaan näytetty. Vakuutus korvasi vahingot ja uusi tehdas pystytettiin
nopeasti. Seisokki tuli kuitenkin pahaan aikaan, koska vielä tuolloin olisi
saatavilla ollut sopimuksia Neuvostoliitolle tehtävistä sotakorvaustöistä,
jotka nyt menivät muualle. Seurauksena
oli työntekijöiden vähentäminen ja lopulta siirtyminen pienempiin tiloihin
Kaarlelan puolelle. Siellä Veljekset Friis Oy:n toiminta päättyi tehtaan ja
tuotemerkkien myymiseen 1960-luvun lopulla.
Talosta ihmisiin ja
aatteisiin: Tiistaisen uutisen mukaan Ykspihlajan tehdasrakennus säilytetään
lähinnä niiden kulttuuristen ja yhteiskunnallisten arvojen vuoksi, jotka
liittyvät siinä teollisuutta harjoittaneeseen sukuun.
Nuo arvot ovat tänäkin
päivänä kestäviä; työväen hyvinvointi, nuorison kouluttaminen ja
isänmaallisuus. Keskeisin aate Kalajoelta Ykspihlajaan muuttaneilla Friisin
veljeksillä, Tuomaalla ja Juhanilla, oli kuitenkin suomalaisuusaate. Siinä
yhdistyivät taistelu ruotsinkielen ylivaltaa ja Venäjän keisarikunnan
sortovaltaa vastaan.
Kokkolahan oli
1800-luvun lopulla Friisien tullessa paikkakunnalle, lähes täysin
ruotsinkielinen kaupunki. Kaupungin
runsaasta 2 500:sta asukkaasta noin 80 prosenttia oli ruotsinkielisiä. Suhde alkoi muuttua, kun Ykspihlajaan
perustettu tehdas alkoi tuoda paikkakunnalle suomenkielistä työväkeä muualta
maakunnasta. Ykspihlajasta kehittyi eräänlainen suomalaisuusmielinen
linnake patamustan ruotsalaisporvarillisen Kokkolan kylkeen.
Kun yhteiskunnassa yleensäkin
oli jännitteitä sortovuosien takia leimahtelivat
Kokkolassa myös kiistat suomen- ja ruotsinkielisten välillä. Friisin perheellä oli tässä taistelussa merkittävä
osa suomettarelaisten johtohenkilöinä. Aseeksi
suomalaisuuden levittämisessä otettiin varsinaisen poliittisen toiminnan
lisäksi myös kulttuuri. Tunnetut taiteilijat, kirjailijat, muusikot ja
arkkitehdit olivat Ykspihlajassa tuttuja vieraita ja heidän kauttaan levisivät
uudet aatteet paitsi Kokkolaan, myös koko Keski-Pohjanmaan maakuntaan. Asiaan kuului tietysti myös se, että Friisit,
sittemmin nimensä Pohjanpaloiksi suomalaistaneet, tukivat niin suomenkielistä
työväenliikettä, nuorisoseuratoimintaa kuin eri alojen osuustoimintaakin. Koulujen ja opistojen perustamisessa he
olivat mukana niin Ykspihlajassa kuin kaupungissakin. Oman suomenkielisen
lehden aikaansaaminen ruotsinkieliselle paikkakunnalle oli aikansa
jännitysnäytelmä salaisine yöllisine kirjapainokauppoineen. Tätä taistelua
kansallisen enemmistökielen puolesta on mielenkiintoista peilata tämän päivän
ruotsinkielisten kamppailuun omien etujensa säilyttämiseksi...
Risto Pohjanpalo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti