Muistomerkki

(Huhtikuu 2012)

Pääsiäisen jälkeisenä tiistaina luin lehdestä, että Ykspihlajan satamassa sijaitseva Friisin konepaja välttyy purkutuomiolta. Konepaja säilyy tuleville polville kulttuurihistoriallisesti arvokkaana rakennuksena. Tuon rakennuksen historiaa lähemmin tuntevana ja sen liepeillä kasvaneena täsmennän joitakin siihen liittyviä asioita.  Itse tietenkin tervehdin kunnostuspäätöstä tyytyväisempänä kuin moni muu, olihan konepajan perustaja isoisäni isä ja tämän nyt säilytettävän tehtaan rakentaja oma isäni. Itse tehdasrakennushan  ei edusta mitään erityisiä arkkitehtonisia  tai rakennusteknisiä arvoja. Se on sodanjälkeinen harkkomuurattu ja rapattu, osittain betonivalettu konepaja ja valimorakennus, joka on alkuperäisen toimintansa jälkeen palvellut postiautovarikkona ja sekalaisessa korjaamokäytössä. 

Tehdas rakennettiin samana vuonna kun synnyin, se on siis 65-vuotias. Tällä paikalla se on jo kolmas tehdas. Ensimmäinen paloi maan tasalle helmikuussa vuonna 1928. Toinen, tuolloin rakennettu, paloi sitten vuonna 1947. Tuossa palossa oli outoja piirteitä, mm. sen laaja syttyminen ja  se, ettei palokuntaa saatu nopeasti paikalle, koska puhelinyhteydet Ykspihlajasta kaupunkiin olivat poikki. Tuhopolttoa epäiltiin, mutta toteen sitä ei koskaan näytetty. Vakuutus korvasi vahingot ja uusi tehdas pystytettiin nopeasti. Seisokki tuli kuitenkin pahaan aikaan, koska vielä tuolloin olisi saatavilla ollut sopimuksia Neuvostoliitolle tehtävistä sotakorvaustöistä, jotka nyt menivät muualle.  Seurauksena oli työntekijöiden vähentäminen ja lopulta siirtyminen pienempiin tiloihin Kaarlelan puolelle. Siellä Veljekset Friis Oy:n toiminta päättyi tehtaan ja tuotemerkkien myymiseen 1960-luvun lopulla.

Talosta ihmisiin ja aatteisiin: Tiistaisen uutisen mukaan Ykspihlajan tehdasrakennus säilytetään lähinnä niiden kulttuuristen ja yhteiskunnallisten arvojen vuoksi, jotka liittyvät siinä teollisuutta harjoittaneeseen sukuun. 

Nuo arvot ovat tänäkin päivänä kestäviä; työväen hyvinvointi, nuorison kouluttaminen ja isänmaallisuus. Keskeisin aate Kalajoelta Ykspihlajaan muuttaneilla Friisin veljeksillä, Tuomaalla ja Juhanilla, oli kuitenkin suomalaisuusaate. Siinä yhdistyivät taistelu ruotsinkielen ylivaltaa ja Venäjän keisarikunnan sortovaltaa vastaan.

Kokkolahan oli 1800-luvun lopulla Friisien tullessa paikkakunnalle, lähes täysin ruotsinkielinen kaupunki.  Kaupungin runsaasta 2 500:sta asukkaasta noin 80 prosenttia oli ruotsinkielisiä.  Suhde alkoi muuttua, kun Ykspihlajaan perustettu tehdas alkoi tuoda paikkakunnalle suomenkielistä työväkeä muualta maakunnasta.  Ykspihlajasta  kehittyi eräänlainen suomalaisuusmielinen linnake patamustan ruotsalaisporvarillisen Kokkolan kylkeen.

Kun yhteiskunnassa yleensäkin oli  jännitteitä sortovuosien takia leimahtelivat Kokkolassa myös kiistat suomen- ja ruotsinkielisten välillä.  Friisin perheellä oli tässä taistelussa merkittävä osa suomettarelaisten johtohenkilöinä.  Aseeksi suomalaisuuden levittämisessä otettiin varsinaisen poliittisen toiminnan lisäksi myös kulttuuri. Tunnetut taiteilijat, kirjailijat, muusikot ja arkkitehdit olivat Ykspihlajassa tuttuja vieraita ja heidän kauttaan levisivät uudet aatteet paitsi Kokkolaan, myös koko Keski-Pohjanmaan maakuntaan.  Asiaan kuului tietysti myös se, että Friisit, sittemmin nimensä Pohjanpaloiksi suomalaistaneet, tukivat niin suomenkielistä työväenliikettä, nuorisoseuratoimintaa kuin eri alojen osuustoimintaakin.  Koulujen ja opistojen perustamisessa he olivat mukana niin Ykspihlajassa kuin kaupungissakin. Oman suomenkielisen lehden aikaansaaminen ruotsinkieliselle paikkakunnalle oli aikansa jännitysnäytelmä salaisine yöllisine kirjapainokauppoineen. Tätä taistelua kansallisen enemmistökielen puolesta on mielenkiintoista peilata tämän päivän ruotsinkielisten kamppailuun omien etujensa säilyttämiseksi...

Risto Pohjanpalo